Mihin ovat mummon pionit hävinneet?

Pioni on puutarhurin ylpeys

Monet, varsinkin vanhemmat ihmiset muistavat ne mummon puutarhan ylpeydet, kymmenin suurin kukin kukkivat pionit. Pioni ostetaan toivossa että siitä ajan mittaan kehittyy puutarhan komistus. Puutarhoja on nyt kymmeniä kertoja enemmän kuin mummon aikoina ja pioneja myydään satoja kertoja enemmän. Mutta harvassapa ovat ne isot pionit. Jossain perennapenkin laidoilla jurotaan muutama vuosi, sen jälkeen voi tulla muutama kukka, mutta siihen se useimmiten jääkin. Mitä on tapahtunut, mikä on toisin kuin mummon aikoina?

Pionien suku käsittää noin 35 pionilajia hyvinkin erilaisine vaatimuksineen. Seuraava koskee ennen kaikkea eniten käytettyjä pioneja, kiinanpioneja, entiseltä nimeltään jalopioni.

Otetaan tähän aluksi pionin tausta: PIONIT OVAT HAPPAMAN MINERAALIMAAN KASVEJA MANTEREISESTA ILMASTOSTA.

Ensinnäkin HAPPAMUUS:

Pionien ravinteiden saanti vaikeutuu ja kasvu kärsii jos pH nousee emäksiseksi. pH 6,5 lienee useimpien optimi. Pionit istutetaan enimmäkseen olemassa olevaan perennapenkkiin joka on jo aikaisemmin kalkittu. Jos kasvupaikka nyt vielä kaikkien oppaiden mukaan kalkitaan ”huolella” niin pH hyppää helposti ainakin hetkellisesti emäksiselle puolelle ja tapahtuu niin sanottu ”kolmen koon syndrooma”: pioni ei kasva, ei kuki eikä kuole. Mummolla ei ollut onneksi kalkkia. Ja jos olisi ollut ei hän sitä olisi pionille antanut. Sen sijaan pionit saivat kahvinporoja ja joskus kannullisen pilaantunutta piimää. Kummankin sanotaan happamoittavan maata.

Perennakirjojen toimittajat ovat usein nuoria ihmisiä, joilla ei ole eikä voikkaan olla omakohtaisia kokemuksia sadoista perennoista. Kirjoittaminen on tosiaan viitepohjaista, tieto kootaan olemassa olevasta kirjallisuudesta. Joku suomalainen kirjoittaja on joskus vuosikymmeniä sitten keksinyt tämän kalkitsemisasian ja nyt sitä kopioidaan lähes kaikkiin julkaisuihin. Niinpä Suomi on ainoa maa maailmassa jossa pionit vaativat kalkitusta.

Toiseksi MINERAALIMAA:

Viimeisen 50 vuoden aikana on tapahtunut täydellinen käsitteiden sekaannus. Kun me nyt puhumme mullasta tarkoitamme turvetta. Uusi käsite ”peltomulta” on otettu kuvaamaan oikeaa multaa. Tuotteet kuten Musta multa, Aurinkomulta, Puutarhamulta jne. ovat turvetuotteita, multaa niissä ei ole kuin nimessä. Ja samaa sarjaa on Perennamulta niminen uutuus. Turve sitoo paljon vettä ja se pehmenee syksyllä mössöksi ja jäätyy yhdeksi möhkäleeksi. Silloin ilmiö nimeltä jääpolte niistää silmuja ja juuren niskaa, voipa pioni kuolla kokonaankin, varsinkin Lounais-Suomessa. Kun hyvään perennapenkkiin astuu syyssateiden aikaan saa siihen jäädä jalan kuva, mutta jalka ei saa vajota yhtään. Jos turpeesta tehdyssä tasaisessa perennapenkissä on reunukset, jotka estävät veden sivuttaisvirtauksen, kuolevat pionit kokonaan muutamassa vuodessa.

Kunnon multa on vaikka haettava ämpärillä naapurin vehnäpellosta. Savi on erinomaista mineraalimaata, kiinanpionit rakastavat sitä. Saven sekaan on sekoitettava runsaasti karkeata hiekkaa ja veden kulku varmistettava esim. harjupenkillä tai salaojalla.

Kolmanneksi MANTEREINEN ILMASTO:

Suomen parasta pionien kasvatusaluetta on Keski-Suomi – Savo – Karjala. Ulospäin joka suuntaan mennessä ”pioni-ilmasto” heikkenee. Pionien kotiseuduilla on lyhyt syksy, ankara talvi ja pieni sademäärä. Vanha sanonta sanoo että pionit kestävät mitä vain jalat kuivina. Syksyn vuorottaiset sateet ja jäätymiset sekä talviset lämpökaudet ovat lisääntyneet ilmastonmuutoksen johdosta. Se on jo vaikeuttanut huomattavasti joidenkin pionilajien selviytymistä lounaisimmassa Suomessa.

Mummon aikana talot tehtiin pellon laidalle pienelle kumpareelle. Nykyisin iso osa taloista ja puutarhoista rakennetaan tasaiselle maalle, pioneilla on siellä usein liikaa vettä.

Ja sitten se LANNOITUS:

Suomalaisia puutarhaharrastajia vaivaa jonkinlainen ”hoitopsykoosi”. Oppaiden mukaan annetaan sitä keväällä ja tätä syksyllä, jotain vielä kasvukaudenkin aikaan, niin lantaa kuin kalkkiakin. Ei siitä pionille ole mitään hyötyä, puutarhan hoitaja kylläkin tuntee hoitavansa hyvin. Istutuslannoituksella pionit pärjäävät mainiosti 5 – 10 vuotta. Eihän niitä kukaan käy siellä kotona Kiinan vuoristoissakaan lannoittamassa. Pieni lintu lentää kerran kahdessa vuodessa yli ja pudottaa lannoiteannoksen. Mummo antoi joskus pioneillensa piimän ja kahvinporojen lisäksi huolella muistaakseni 1:4 laimennettua pissaa. Tämäkin vain sen takia, että puutarhassa eivät varret maadu kasvin juurella.

Lopuksi varoituksen sana niille jotka joka syksy kääntävät lapiolla kevyesti perennoiden väliin jäävän maan: Osa pionien juurista kulkee vaakasuoraan lähellä maan pintaa. Niiden katkominen ei kannata. Ja nyt sitten kasvattamaan yhtä komeita pioneja kuin sata vuotta sitten. Seuraa istutus- ja hoito-ohjeita.

Shopping Cart
Scroll to Top