Kun ostat Pionien Kodin pionin, saat syksyllä jaetusta ja istutetusta pionin juurakosta luonnollisesti kasvuun lähteneen pionin astiataimen. Istutus puutarhaan voi tapahtua milloin tahansa kasvukauden aikana, mieluimmin kuitenkin keväällä, jolloin pionilla on aikaa koko kasvukausi juurtua uuteen paikkaan. Istutukseen kannattaa panostaa; sillä saavutetaan monen vuoden onnistunut kukinta.
Aurinkoinen, läpäisevä paikka. Syvyyttä oltava väh. 50 cm ja ainakin pari metriä matkaa suuriin puihin.
Väliin kerros pois kaivettua maata. Kastelu ja kerroksen tiiviiksi junttaaminen, tämä ehkäisee maan painumista.
Taimi pois ruukusta ja istutus samalle syvyydelle, jossa se ruukussa oli. Rinne tai kohopenkki on eduksi.
Istutuksen lopuksi kastelu.
Muutoin pionia kastellaan vain tarvittaessa, muutama kerta kesässä. Paahteisessa paikassa voivat nuoren taimen lehdet nuokkua; kasvi priorisoi kosteuden juuriston kasvattamiseen lehtien kustannuksella. Tila korjaantuu itsestään illan viiletessä.
Yllä mainittu koskee erityisesti yleisintä ja kestävintä kiinanpioni (ent. jalopioni) lajia. Kiinanpioneja ovat mm. Sarah Bernhardt, Karl Rosenfield ja Festiva Maxima.
MUUTA HUOMIOITAVAA PIONEISTA JA ISTUTUKSESTA
Tarhapionit, hybridit, useat luonnonlajit ja puuvartiset ovat tässä järjestyksessä kiinanpioneja herkempiä liialliselle kosteudelle. Niille suosittelemme koho-, tai rinnepenkkiä, salaojitusta, istutuskuoppaan hiekan lisäämistä, juurenniskan päälle hiekan lisäämistä tai kaikkia näitä toimenpiteitä läpäisevyyden maksimoimiseksi. Peltomulta on parasta. Jos käytät pussimultaa, valitse mahdollisimman hiekkapitoinen tuote. Vältä runsasta kalkin käyttöä sekä orgaanisia aineita, kompostia ja turvetta. Hiekkaa tai soraa voi aina lisätä maa-ainekseen.
Puuvartiset istutetaan n. 10 cm ja Itoh-hybridit n. 5 cm syvyydelle. Pintamaan tulee olla läpäisevää. Luonnonlajeilla on lievästi erilaisia vaatimuksia, esim. kaukasianpioni hyötyy varjosta ja tillipioni paahteesta, kaikki nauttivat läpäisevästä maasta.
Ensimmäisen kukinnan nuppujen poisto voi nopeuttaa juuriston kehitystä. Heti kukinnan jälkeen kuihtuneiden kukkien poistaminen ajaa lähes saman asian, sillä siementen kehitys estetään.
Videolla istutamme tavallisen pionin keväällä
Upotetun Youtube-videon katsominen vaatii YouTuben evästeen hyväksymisen. Hyväksymällä voit katsoa suoraan sivuillamme mm. tämän YouTubeen lataamamme sisällön.
Puutarha avoinna 9-18, la 9-15, su 10-15.🌷 Verkkokaupassa nopeat toimitukset; lähetämme tilauksia arkisin ma-ke. 🚚 Piilota tämä ilmoitus
Evästeasetukset
Verkkosivustomme käyttää evästeitä, kuten lähes kaikki muutkin verkkosivut, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja muun muassa auttavat meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat saavat eniten liikennettä.
Pakolliset evästeet
Pakollisten evästeiden tulee olla käytössä, jotta voimme tallentaa evästevalintasi. Muut pakolliset evästeet vaikuttavat esimerkiksi kielivalinnan ja ostoskorin toimivuuteen. Ilman näitä sivustomme ei toimisi.
Analytiikka & Markkinointi (3. osapuoli)
Google Analytics
Käytämme Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämääriä ja suosituimmat sivut. Se myös auttaa kohdentamaan verkossa ajoittain näkyviä mainoksiamme.
Ota pakolliset evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Sosiaalinen markkinointi (3. osapuoli)
Meta-pikseli
Meta-pikseli on analyyttinen työkalu, jonka avulla voimme tehostaa sivustomme vierailijoihin ajoittain kohdistuvaa markkinointiamme. Se on koodinpätkä, joka auttaa anonyymisti tunnistamaan Facebook- ja Instagram-käyttäjät ja näkemään, kuinka he olivat vuorovaikutuksessa verkkosivustomme sisällön kanssa (sivujen katselukerrat, tuotenäkymät, ostoskoriin lisääminen, kassatapahtuman aloittaminen, ostokset jne.).
Ota pakolliset evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Lisätiedot
Yllä ilmoitettujen evästeiden lisäksi sivustomme sisältää joitain ominaisuuksia, kuten upotettuja videoita ulkopuolisista lähteistä, joiden katsominen vaatii erillisen evästeen hyväksymisen. Näissä tapauksissa suostumus pyydetään ennen upotetun sisällön toistamista.
Lisätietoa ja listaus yksittäisitä evästeistä löytyy sivuston evästeet -sivulta.