Muutama vuosi sitten keksi hollantilainen perennaviljelijä tehdä tiiviitä ja matalia kimppuja pionien kukkavarsista ja ”istutti” niitä kolmen litran ruukkuihin mainoskuvien ottoa varten. Pionilajikkeille annettiin uudet nimet ja niitä ruvettiin kutusumaan patiopioneiksi. Patiopioneja ei tietenkään ole olemassa, ne ovat vanhoja ja tuttuja lajikkeita.
Kaikkia on saatavana niiden oikeilla nimillä. Nyt näitä tuoteväärennöksiä on myös Suomessa myynnissä.
Keväällä 2014
Kotipuutarha-lehti julkaisi pioniuutisen: Oli jalostettu ryhmä matalakasvuisia ja erittäin runsaasti kukkivia pioneja. Ne soveltuvat erinomaisesti viljelyyn ruukuissa ja kasvavat ja kukkivat vaikka patiolla. –Uutinen ei miltään osin pidä paikkaansa. Koska tällaiset vale-uutiset voidaan vaieta unohduksiin, emme kiinnittäneet siihen suurempaa huomiota. Kirjoitimme kuitenkin lyhyen kirjoituksen eräille asiasta kiinnostuneille järjestöille jäsenilleen jaettavaksi. Kirjoitus seuraavassa:
PATIOPIONI, KIVIKKOPIONI
Viime aikoina on käsite tai nimitys patiopioni tullut esille parissakin kirjoituksessa. Pioni vain istutetaan kasvamaan patiolle isoon ruukkuun tai kukkalaatikkoon. Siellä se sitten kukkii muiden kukkien ohella.
Joissakin mainoksissa näkee parikymmentä senttiä korkeita runsaskukkaisia pioneja. Sellaisia kasveja ei kuitenkaan ole olemassa. Lyhyt kasvu on aikaansaatu toistuvilla kasvunsäädekäsittelyillä ja se on hankalaa toteuttaa kotioloissa. Tarvitaan tietoa, taitoa ja kemikaaleja. Patiopioni on vain markkinointikikka. Valitaan sopivia lajikkeita ja käsitellään niitä lyhytkasvuisuuden saavuttamiseksi sääteillä. Annetaan uusi lajikenimi ja Sim´sala´Bim: uusi patiopionilajike on syntynyt. Ihmetys on suuri kun seuraavana keväänä kasvaa aivan erikokoinen pioni.
Kaikki pionit kasvavat huonosti ruukuissa. Ne vaativat syvän maan ja omaa tilaa kasvaakseen niin hyvin, että ne kasvukauden aikana tuottavat seuraavan vuoden silmuihin kukka-aiheet. Jotkin aikaiset ja lyhyet luonnonlajit kuten vuoripioni, ruusupioni tai tillipioni sekä monet hybridit ovat ruukkukasvatuksessa hieman parempia kuin myöhäiset ja korkeat kiinanpionit. Kiinassa näkee paljon puuvartisia pioneja kukkimassa ruukuissa hotellien auloissa ja katukäytävillä. Puuvartisten hyvä ominaisuus on, että lähes jokaiseen oksaan tulee kukka. Oksat leikataan sopivan pituisiksi jo syksyllä ja sitten se villakoiran ydin: Ruukkuun istutetaan joka syksy uusi pioni suoraan avomaalta.
Hyvä tulos komeiden ruukkujen aikaansaamiseksi saadaan siten, että istutetaan sellaisia pioneja joilla on pellosta saatu edellisen kasvukauden koko voima. Pioneja käytetään ikään kuin kesäkukkia, joka vuosi uudet taimet. Ja kehittyvien kukkien määrän näkee jo ennen istutusta.
Patioruukkujen istutus keväällä on usein tarpeen senkin takia, että harvoilla on hyvät talvisäilytystilat ruukuille. Lämpötilan on oltava nollan vaiheilla tai hiukan sen alapuolella, plusasteissa pionit kasvavat koko ajan liian vauhdikkaasti. Nokkela konsti on haudata ruukku puutarhaan talveksi.
USA: n markkinoilla käytetty nimitys sellaisille pioneille jotka ovat matalahkoja ja viihtyvät vähässä mullassa ja kovassa paahteessa on ”Rock garden peony”. Nyt ovat nämä pionit rantautumassa Eurooppaan. Meillä oli jo vuonna 2015 kolme kivikkopuutarhan pionia vieraillut valikoimassa ’Fairy Princess’, ’Baby Whisper’, ’Early Scout’. Myös kerrotun tillipionin monet jenkit katsovat olevan kivikkopioni. Yleensä nämä pionit ovat pienikokoisia hybridejä, ne ovat myös sopivia ruukkukasvatuskokeiluihin.
– Matti Uusi-Honko 2015
Aika kuluu ja sitten
Kotipuutarhan kesäkuun 2016 numerossa on monisivuinen juttu pioneista. Sivulla 30 on listattu ruukkuihin sopivia pioneja ja listan kaksi ensimmäistä lajiketta ovat näitä valelajikkeita. Vähemmänkin pionien kanssa tekemisissä ollut tajuaa, että kuvissa on matala kimppu kukista ja se on tökätty kasvamaan n. 3 litran ruukkuun.
Meillä ovat nämä ”patiopionit” myynnissä niiden oikeilla lajikenimillä.Kotipuutarha-lehti on arvostettu puutarhamedia, siksi ehkä jopa pääosa lukijoista uskoo ”patiopioneihin”.
Vaikka Kotipuutarhan artikkeli käsittelee ruukkuun sopivia pioneja, uskallan olettaa, ettei sen kirjoittaja ole nähnyt ruukussa kasvavia pioneja saati saanut niistä kuvaa lehteen.
Pioni-istutuksia patiolle
Seuraavassa on joitakin, vaikkapa patiolle sopivia pioni-istutuksia, puutarhallamme Taivassalossa.
Puuvartisia pioneja pelargonian ja poutapilven kanssa
Teimme ylioppilasjuhlia varten pioni-istutuksia ruukkuihin.
Pionit kukkivat pari viikkoa, jonka jälkeen ne toimivat vain vihreänä taustana kesäkukille.
Starlight ja miljoonakello vasemmalla, oikealla Rubra plena ja lobelia
Miksi kukaan haluaisi terassilleen istutuksen, joka on vain pari viikkoa hyvän näköinen?
Puutarha avoinna 9-18, la 9-15, su 10-15.🌷 Verkkokaupassa nopeat toimitukset; lähetämme tilauksia arkisin ma-ke. 🚚 Piilota tämä ilmoitus
Evästeasetukset
Verkkosivustomme käyttää evästeitä, kuten lähes kaikki muutkin verkkosivut, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja muun muassa auttavat meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat saavat eniten liikennettä.
Pakolliset evästeet
Pakollisten evästeiden tulee olla käytössä, jotta voimme tallentaa evästevalintasi. Muut pakolliset evästeet vaikuttavat esimerkiksi kielivalinnan ja ostoskorin toimivuuteen. Ilman näitä sivustomme ei toimisi.
Analytiikka & Markkinointi (3. osapuoli)
Google Analytics
Käytämme Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämääriä ja suosituimmat sivut. Se myös auttaa kohdentamaan verkossa ajoittain näkyviä mainoksiamme.
Ota pakolliset evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Sosiaalinen markkinointi (3. osapuoli)
Meta-pikseli
Meta-pikseli on analyyttinen työkalu, jonka avulla voimme tehostaa sivustomme vierailijoihin ajoittain kohdistuvaa markkinointiamme. Se on koodinpätkä, joka auttaa anonyymisti tunnistamaan Facebook- ja Instagram-käyttäjät ja näkemään, kuinka he olivat vuorovaikutuksessa verkkosivustomme sisällön kanssa (sivujen katselukerrat, tuotenäkymät, ostoskoriin lisääminen, kassatapahtuman aloittaminen, ostokset jne.).
Ota pakolliset evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Lisätiedot
Yllä ilmoitettujen evästeiden lisäksi sivustomme sisältää joitain ominaisuuksia, kuten upotettuja videoita ulkopuolisista lähteistä, joiden katsominen vaatii erillisen evästeen hyväksymisen. Näissä tapauksissa suostumus pyydetään ennen upotetun sisällön toistamista.
Lisätietoa ja listaus yksittäisitä evästeistä löytyy sivuston evästeet -sivulta.