Neljäs pioninäyttely vuoden 2022 pionipäivien kohokohtana! Ajoitus kukinnan kanssa osui kohdalleen tänä vuonna varsin hyvin. Näyttelytila oli tänä vuonna ilmastoitu, mikä mahdollisti pionien kukinnan jatkumisen maljakoissa hyvin pitkään. Äänestys näyttelyssä pidettiin auki pioniviikonlopun lauantain ja sunnuntain ajan, mutta monet pionit kukkivat kauniisti pitkälle seuraavaan viikkoon.
‘Abalone Pearl‘ keräsi eniten ääniä alkuperäisenä näyttelypäivänä launtaina sekä koko viikonlopun yhteispisteissä. Se oli selvästi lauantaina parhaimmillaan ja sunnuntain aikana ‘Coral Charm’ kiri varsin lähelle. Luonnossa pioneilla on hyvin eriäviä kukinnan ominaisuuksia, eivätkä ne näyttelyssäkään käyttäydy identtisesti.
Ulkoilmaan verrattuna viileähkö ja hieman hämärä huone aiheutti erilaisia muutoksia eri pionien kukinnassa. Useat kevyemmin kerrotut kukat yllättyivät näyttelyn viileydestä sekä hämäryydessä ja menivät välillä suppuun, mutta ‘Abalone Pearl‘ oli poikkeus tähän ja selvitti pienet haasteet kunnialla.
Ääniä annettiin yhteensä reilut 600 kappaletta. Suurkiitos kaikille näyttelyssä käyneille!
‘Abalone Pearl’ – Krekler 1978
Yhdessä Suomen Pioniseuran kanssa päätimme tästä vuodesta alkaen omaksua kansainvälisen standardin, jossa sama pionilajike voi voittaa vain yhtenä vuonna. Aiemmat voittajat Etched Salmon (2019, Bartzella (2020) ja ‘Old Faithful‘ (2021) olivat tästä syystä edustamassa itseään kunniapöydällä äänestyksen ulkopuolella.
Upotetun Youtube-videon katsominen vaatii YouTuben evästeen hyväksymisen. Hyväksymällä voit katsoa suoraan sivuillamme mm. tämän YouTubeen lataamamme sisällön.
Hyväksymällä valintasi tallennetaan ja sivu avataan uudelleen.
Videotunnelmia vuoden 2022 pioninäyttelystä.Näyttelytilana toimiva vanha navettarakennus.Pionien kukintaa pihassamme näyttelypäivänä.Pionien asetteluaNäyttelyn oikea laitaNäyttelyn vasen laitaNäyttelyn keskipöytäAiempien voittajien kunniapöytä sekä äänestyspisteAiempien voittajien kunniapöytä sekä äänestyspiste. Taustalla Pionivaarin taulu.Näyttelyn koristelujaPioneja maljakoissaanKoristeluja aidoista pioneista.Koristeluja aidoista pioneista.
Puutarha avoinna 9-18, la 9-15, su 10-15.🌷 Verkkokaupassa nopeat toimitukset; lähetämme tilauksia arkisin ma-ke. 🚚 Piilota tämä ilmoitus
Evästeasetukset
Verkkosivustomme käyttää evästeitä, kuten lähes kaikki muutkin verkkosivut, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi, ja ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme, ja muun muassa auttavat meitä ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat saavat eniten liikennettä.
Pakolliset evästeet
Pakollisten evästeiden tulee olla käytössä, jotta voimme tallentaa evästevalintasi. Muut pakolliset evästeet vaikuttavat esimerkiksi kielivalinnan ja ostoskorin toimivuuteen. Ilman näitä sivustomme ei toimisi.
Analytiikka & Markkinointi (3. osapuoli)
Google Analytics
Käytämme Google Analyticsia keräämään anonyymejä tietoja, kuten sivuston kävijämääriä ja suosituimmat sivut. Se myös auttaa kohdentamaan verkossa ajoittain näkyviä mainoksiamme.
Ota pakolliset evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Sosiaalinen markkinointi (3. osapuoli)
Meta-pikseli
Meta-pikseli on analyyttinen työkalu, jonka avulla voimme tehostaa sivustomme vierailijoihin ajoittain kohdistuvaa markkinointiamme. Se on koodinpätkä, joka auttaa anonyymisti tunnistamaan Facebook- ja Instagram-käyttäjät ja näkemään, kuinka he olivat vuorovaikutuksessa verkkosivustomme sisällön kanssa (sivujen katselukerrat, tuotenäkymät, ostoskoriin lisääminen, kassatapahtuman aloittaminen, ostokset jne.).
Ota pakolliset evästeet käyttöön ensin, jotta voimme tallentaa asetuksesi!
Lisätiedot
Yllä ilmoitettujen evästeiden lisäksi sivustomme sisältää joitain ominaisuuksia, kuten upotettuja videoita ulkopuolisista lähteistä, joiden katsominen vaatii erillisen evästeen hyväksymisen. Näissä tapauksissa suostumus pyydetään ennen upotetun sisällön toistamista.
Lisätietoa ja listaus yksittäisitä evästeistä löytyy sivuston evästeet -sivulta.