Syystyöt on tehty ja nyt odotetaan kevättä. Olemme järjestäneet kaikki varastomme pionit verkkokauppaamme aiemmin kuin koskaan.
Pionikauppa vuodelle 2022 aukeaa 5.12.2021 🌷

Talvinen tervehdys Taivassalosta! 🌷

Ihanan jouluiset kelit hemmottelevat koko Suomea jo näin joulukuun alussa. Lounaisrannikollakin maan peittää aavistus valkoista, ja tähtikirkkaat talviyöt lumoavat. Heti juurakoiden ruukutusten loputtua keskitimme tarmomme verkkokaupan päivitykseen. Nyt voimme kertoa, että vuoden 2022 kauppamme yli 120 pionin valikoimalla avautuu sunnuntaina 5.12. ennakkotilauksia varten. Toimitukset näille tilauksille alkavat viikolla toukokuun alussa viikolla 18.

Kuten aiemminkin, on kaupassa paljon tuttuja ja turvallisia kiinanpioneja. Ilman Sarah Bernhardtia ei pionikauppaa voisi kuvitella olevan lainkaan. Myös uutuuksia ja joitain vuosia valikoimasta poissa olleita pioneja löytyy niin kiinanpioneista kuin hybrideistäkin. Puuvartisista on jälleen valikoimassa saatavilla sitä kestävintä ja varminta vaihtoehtoa, eli Rockin pionia. Myös muita puuvartisia kannattaa pionin ystävän koittaa kunhan huolehtii, että niiden istutuspaikka on täydellisen läpäisevä.

Valikoimamme aukeaa nyt kuukauden kaksi edellisiä vuosia aikaisemmin, minkä lisäksi kaupassamme on muutamia muitakin muutoksia. Keskikesällä korkeaksi kasvaneita pioneja pakatessamme tuli mieleen: voi kunpa ihmiset tilaisivat pionit aiemmin. Matalat pionit on huomattavasti helpompi pakata niin, että ne kestävät kuljetuksen hyväkuntoisina.

Nyt tarjoamme ennakkotilauksille edullisemman rahtihinnan aikaista toimitusta suositellaksemme. 1.6. lähtien pakettien toimitushinta nousee vastaamaan pakettien pakkaamiseen kulunutta aikaa ja pioneja suojaavaa lisämateriaalia, mutta kuten aiemminkin toimitamme pioneja koko kevään ja kesän ajan.  Myöskin maksuvaihtoehtoja on nyt kaupassamme hieman aiempaa enemmän. 

Siis:
Tee tilaus ajoissa. 31.5. asti on toimitus edullisempi.

PS. Joululahjavinkki itselle, läheiselle tai vaikka molemmille. Pionien Kodin lahjakortti tai vaikkapa valokuvasta koivuvanerille painatetut lajikeaidot pionikorvakorut nyt -15% kaupassamme. Joulupukkikin hankki korvakorut Muorille viime kesänä, kun kävi meitä moikkaamassa, katso kesäinen kuva tämän uutiskirjeen lopusta. 🎅

Hyvää itsenäisyyspäiväviikonloppua!

T. Pionien Kodin koko väki

Tästä löydät kaikki pionit sunnuntaina.

Tämäkin räväkkä hauskuus löytyy pian taas kaupastamme.

Sarah-korvakorut

Uusi erä pionikorvakoruja on saapunut; talviajan tarjouksessa korut -15%.

Pukki kävi meillä jo kesällä varaamansa joululahjoja Korvatunturille. Hauska video vierailukerralta tulossa jouluksi mediakanavillemme. 🎅🌷

facebook  instagram 
Pionien Koti
Hussintie 15, 23310 Taivassalo
© Pionien Koti 2021
Muokkaa uutiskirjeen asetuksia    |    Katso uutiskirje verkossa