Pioninäyttely 3.7.2021

Vuonna 2021 pioninäyttely ja Suomen kauneimman pionin äänestys järjestettiin jo kolmannen kerran. Alla näet näyttelyn osallistuneiden pionien verkkoäänestyksen kuvat. Tämä oli tietääksemme maailmanlaajuisesti ensimmäinen kerta, kun kauneinta pionia äänestettiin myös verkossa!

Kevät oli viileähkö, mutta alku- ja keskikesä vuonna 2021 olivat varsin helteiset. Tämän takia pionien paras kukinta oli hieman odotettua aiemmin, mikä aiheutti lieviä hankaluuksia näyttelyn järjestämiseen. Niin Pionien Kodin kuin Suomen Pioniseurankin pioneja säilytettiin ennen näyttelyä kylmässä kukinnan viivästyttämiseksi. Saimme kuitenkin kasaan näyttävän näyttelyn, josta myös videotunnelmia alla.

Äänestyksen tulokset

Paikan päällä äänestettiin samalla lipukkeella yhtä Pionien Kodin ja yhtä Suomen Pioniseuran pionia. Verkkoäänestyksessä annettiin vain yksi ääni per äänestäjä. Äänimäärät suluissa lajikenimen jälkeen.

Äänestys paikan päällä Pionien Kodissa Top 10:

1. Etched Salmon (28)*
2. Old Faithful (20)
3. Yedo (19)
4. Kinko (14)
5. Professor K Grybauskas (13)
6. Antarktida (12)
7. – 8. Glory Hallelujah & Rosy Future (9)
9. Lilac Times (7)
10. Solange (6)

Verkkoäänestys yli kolme ääntä saaneet:

1. – 2. Old Faithful & Ursinow (Pionien Koti) (34)
3. Professor K Grybauskas (26)
4. Pink Parfait (21)
5. – 6. Rosy Future & Sarah Bernhardt (19)
7. Solange (Suomen Pioniseura, 17)
8. Pink Diamond (16)
9. Solange (Pionien Koti, 15)
10. Antarktida (14)
11. – 12. Sorbet & Ursinow (Suomen Pioniseura) (13)
13. Kinko (12)
14. – 16. Margaret Truman & Bridal Icing & Festiva Maxima (11)
17. – 19. Red Charm & Elsa Sass & Yedo (8)
20. Wladyslawa (7)
21. – 23. Green Halo & The Fawn & Bowl of Beauty
24. Ewelina (4)

 

*Yhdessä Suomen Pioniseuran kanssa päätimme omaksua kansainvälisen standardin, jossa sama pionilajike voi voittaa vain yhtenä vuonna. Aiemmat voittajat Etched Salmon (2019) ja Bartzella (2020) eivät tästä syystä olleet mukana verkkoäänestyksessä, ja paikan päällä eniten ääniä saanutta Etched Salmonia ei voitu kruunata uudelleen voittajaksi. Ensi vuodesta alkaen varaamme jo tittelin voittaneille pioneille erikseen kunniapaikan näyttelystä. Tulevasta näyttelystä tulee toivottavasti vielä tätäkin vuotta upeampi!

Suomen kauneimmaksi pioniksi 2021 äänestettiin Taivassalossa Old Faithful. Old Faithful ja Ursinow tulivat verkkoäänestyksessä jaetulle 1. sijalle.