Läpäisevä maa

Läpäisevä maa on tärkein kasvupaikan kriteeri herkille pioneille

Niin sanottuja ”vaikeita pioneja” ovat puuvartiset pionit ja ruohovartisista lajeista ennen kaikkea tillipioni, kaukasianpioni, lummepioni, sillkipioni ja vuoripioni –ryhmään kuuluvat pionit.

Yhteinen vaikeus näille pioneille on se että niillä on omat vaatimuksensa maaperän fysikaalisten ominaisuuksien suhteen.

Maaperän tulee olla täysin läpäisevä. Tämä tarkoittaa esimerkiksi että:

  • Kun maan ollessa kuiva rupeaa ruiskuttamaan vettä puutarhaletkulla, vesi ei lähde valumaan pintaa pitkin vaan uppoaa maahan.
  • Kun runsaiden syyssateiden aikaan iskee kangella maahan syvän rei´än sinne ei keräänny vettä.
  • Kun sadetippa putoaa, se hidastaa vain vauhtia maan pinnassa ja jatkaa putoamistaan. Maan pinnalla ei näy yhtään vettä.
  • Maa ei jäädy kosteanakaan läpäisemättömäksi. Pakkasen jälkeinen vesisade ei tee lammikoita.

Läpäisemättömiä maita esiintyy pääosin kolmenlaisia:

  • Lounais-Suomessa ja rannikoilla yleiset hiesupohjaiset mullat, siis hyvin hienosta hiekasta muodostuneet.
  • Turvepitoiset maat
  • Moreenimaat (paljon III –vyöhykkeellä), soran sisältämä hieno hiekka estää veden kulun, varsinkin routaantuneena.

Harjusorapohjaiset maat, joista puuttuu hienoin hiekka, ovat hyviä. Mainiota on myös raskas savimulta, mikäli se on hyvin salaojiettua ja täynnä madon ja juuren reikiä. Kun mato menee, niin reikä jää, ja vesi holisee läpi.

Tietyt pionit eivät vaan suostu kasvamaan hyvin läpäisemättömässä maassa. Vika ei ole istuttajassa tai taimessa, jos keväällä ei tule mitään pinnalle.

Shopping Cart
Scroll to Top