Puuvartinen pioni – Istutus ja hoito

”Kasvuunlähtöikkuna”

Puuvartisten pionien istutuksessa suuri ongelma ruohovartisiin verrattuna on että uusien juurien ”kasvuunlähtö -ikkuna” on pienempi. Kun Kiinasta tuotu kasvi on ehtinyt Eurooppaan ja istutetaan ulos puutarhaan, tämä ikkuna on jo sulkeutunut niin syksyllä kuin keväälläkin istutetuilla pioneilla. Tällöin juurten kasvu alkaa vasta ensimmäisen kasvukauden puolivälissä ja pioni on vaarassa kuivua haihdunnan takia.

Tämän vaikeuden olemme välttäneet sillä, että juuret kylvetetään heti saapumisen jälkeen kahdessa liuoksessa, joista toinen sisältää juuretushormoneja. Sitten pionit istutetaan ruukkuihin ja pidetään koko keskitalven hiukan nollan yläpuolella olevassa lämpötilassa. Uusien juurten kasvu alkaa joulun paikkeilla ja Teillä on keväällä istutettavana juurien kasvun aloittanut kasvi.

Kasvupaikkavaatimukset

Kiinalaisten kasvupaikkavaatimusten ainoa tärkeä kohta on: ”Waterlogging is taboo”. Veden täydellinen kulku niin alas kuin sivuillekin päin on siis ainoa tärkeä kasvupaikkavaatimus. Jopa parin vuorokauden vedessä makaaminen saattaa vaurioittaa juuristoa. Maan päältä ei voi nähdä mitä pinnan alla tapahtuu. Hyvä kasvupaikkatesti on iskeä rautakangella maahan syvä reikä. Jos siellä on vettä syyssateiden aikaan, ei paikka ole hyvä.

Pionit ovat mineraalimaan kasveja.

Turvetta ja kompostia tulee välttää. Valitettavasti multaa ei ole myynnissä puutarhakaupoissa. Musta Multa, Perennamulta, Puutarhamulta ym. ovat turvetuotteita, joilla on mullan kanssa yhteistä vain nimi. Turve imee vettä ja jäätyy läpäisemättömäksi möhkäleeksi.  Pionit eivät kuulu niihin kasveihin, jotka voivat elää yhdyskuntajätekompostissa. –Välttäkää myös liiallista kalkin käyttöä.

Tuleentumisvaikeudet

Mantereisen ilmaston puuvartisilla pioneilla on Suomessa joskus tuleentumisvaikeuksia. Varsinkin lounaisimman Suomen ja rannikoiden kostea syksy ja lämmin talvi voivat tuottaa ongelmia. Kasvu saattaa epätäydellisen tuleentumisen johdosta alkaa joulu-tammikuussa. Alhainen ravinnetaso edistää tuleentumista. Istutuslannoitus kuopan pohjalle on hyvä tehdä, mutta sen jälkeen on syytä pitää ainakin viisi vuotta ilman lannoitusta. Muualla Suomessa ei ole tuleentumisvaikeuksia.

Rockin pioni on erittäin pakkasenkestävä.

Sen kotiseuduilla pakkanen laskee -40 asteeseen. Pohjoisin tietämämme Rockin pioni viihtyy Kemijärvellä VII –vyöhykkeellä. P. suffruticosan pakkasraja on -20 asteen paikkeilla. Lumen suojassa ne kasvavat hyvin pohjoisessakin. Lounaisin Suomi onkin ainoa ongelmainen alue. Alkutalvi voi olla niin lämmin, että kasvu käynnistyy, varsinkin jos kosteus ja liiallinen lannoitus ovat vaikeuttaneet tuleentumista.

Paras ilmasto puuvartisille pioneille

Suomessa paras ilmasto onkin vyöhykkeillä II-V rannikkoalueita lukuun ottamatta. Ennen kaikkea III-vyöhykkeellä Salpausselän pohjoispuolella ja Pohjanlahden rannoilla esiintyy hyvin hienosta hiekasta ja / tai turpeesta koostuvaa maata. Se routaantuu läpäisemättömäksi möhkäleeksi eivätkä puuvartiset pionit viihdy siinä.

Istuttaminen

Istutuskuoppa saa olla puolen metrin syvyinen. Huonosti vettä läpäisevässä maassa kannattaa rakentaa salaoja kuopan pohjalle. Kuoppaan sekoitetaan istutuslannoitus, palanut lehmän- tai hevosenlanta on parasta. Muuta lannoitusta ei pioni tarvitsekaan muutamaan vuoteen. Happamuuden tulisi olla hieman happamella puolella, pH 6,0-6,5 lienee hyvä useimmille lajeille.

Puupionien välimatkan toisistaan tulisi olla 1,0-1,5 metriä. Puiden alustoja ja varjoisia paikkoja tulisi välttää. Parhaiten puupionit viihtyvät kokopäiväisessä auringon paahteessa. Kukinta kestää puolivarjossa kuitenkin pitempään. Pionit istutetaan siten että versojen haaroittumiskohta (tyvi) on ainakin viisi senttiä maanpinnan alapuolella. Pioneja ei tarvitse leikata. Leikkauksella niitä voi kuitenkin muotoilla.

Talvi

P. rockiille ei saa tehdä talvisuojausta. P. suffruticosa lajikkeille hyvin ilmava havukate ja harso on hyväksi kovien pakkasten aikana.

Puuvartisia pioneja voi hyvin kasvattaa ruukuissa. Ainoa suuri pulma on talvisäilytys, paikan tulisi olla kylmä, vaikka muutamia asteita pakkasen puolella. Pionit kasvavat koko ajan plus –asteilla.

Shopping Cart
Scroll to Top