Tervetuloa Pionien Kotiin
Juurakoita saatavilla!

Nopeat ja edulliset toimitukset 15.10.2020 alkaen.

Syksy, eli juurakkoaika

Tervehdys kaikille pioniharrastajille!


Pionit ovat olleet jo tovin lepotilassa. Mikäli omassa pihassa on siirtoa tarvitseva pioni, tai pionin jakaminen on käynyt mielessä, on vielä hetki aikaa nostaa pioni ja istuttaa se uudelleen ennen talven tuloa. Lunta lupaillaan jo eteläänkin, hyr!

Olemme hetki sitten aloittaneet tämän syksyn pionien ruukutuksen. Istutamme Pionien Kodissa kaikki paljaat juurakot syksyn aikana rukkuhin, jotta ne pääsevät heti talvehtimaan omassa maassaan.

Nyt Teillä on oiva tilaisuus hankkia näitä upeita juurakoita myös suoraan pihaan istutettavaksi! Juurakkohinta on kauppamme tavallista taimihintaa edullisempi, ja rahtikulut ovat pienemmät. Juurakkomyynti jatkuu kelien salliessa sujuvan istuttamisen. Harvinaisempia itoh-hybridejä on tällä hetkellä myynnissä vain rajattu määrä; valikoimaan saattaa tulla muutoksia nopeastikin.

Ensi kauden uudistunut valikoima herkullisine uutuuksineen päivittyy tuttuun tapaan sivuillemme vuodenvaihteen jälkeen. Alla muutamia kuvia näistä juurakoista sekä pionitunnelmista kuluneelta vuodelta. Mukavaa syksynjatkoa kaikille!

- Uusi-Hongot Taivassalosta

Verkkokauppaan
Näytteitä juurakkokaupan tarjonnasta
Bartzella 343 JUURAKKO
Bartzella 343 JUURAKKO
24,00 â‚¬
16,80 â‚¬
Tuotesivulle
Sarah Bernhardt 283 JUURAKKO
Sarah Bernhardt 283 JUURAKKO
12,00 â‚¬
8,40 â‚¬
Tuotesivulle
Red Grace 483 JUURAKKO
Red Grace 483 JUURAKKO
26,00 â‚¬
18,20 â‚¬
Tuotesivulle
Hillary 353 JUURAKKO
Hillary 353 JUURAKKO
45,00 â‚¬
31,50 â‚¬
Tuotesivulle
Kopper Kettle  042 JUURAKKO
Kopper Kettle 042 JUURAKKO
57,00 â‚¬
39,90 â‚¬
Tuotesivulle
Scarlet O'Hara 166 JUURAKKO
Scarlet O'Hara 166 JUURAKKO
18,00 â‚¬
12,60 â‚¬
Tuotesivulle
Coral Charm 152 JUURAKKO
Coral Charm 152 JUURAKKO
20,00 â‚¬
14,00 â‚¬
Tuotesivulle
Shirley Temple 284 JUURAKKO
Shirley Temple 284 JUURAKKO
17,00 â‚¬
11,90 â‚¬
Tuotesivulle
Mustan meren aallot 330 JUURAKKO
Mustan meren aallot 330 JUURAKKO
15,00 â‚¬
10,50 â‚¬
Tuotesivulle
Green Halo 307 JUURAKKO
Green Halo 307 JUURAKKO
38,00 â‚¬
26,60 â‚¬
Tuotesivulle
Duchesse de Nemours 260 JUURAKKO
Duchesse de Nemours 260 JUURAKKO
16,00 â‚¬
11,20 â‚¬
Tuotesivulle

Komeita juurakoita on ilo rukkuttaa. Näissä juurissa on ensi kesän kasvu jo varastossa! 

Katso juurakot tästä.

Juurakko istutetaan vastaavaan paikkaan kuin pionin taimikin. Juurakoiden käsittelylle välttämätön syysajankohta hieman muuttaa joitain istutukseen liittyviä asioita. Tässä erilliset juurikin juurakon istuttamista koskevat ohjeet: 

https://www.pioni.fi/wp-content/uploads/juurakonistuttaminen.pdf

Seuraavaa pionikesää odotetaan jo innolla 🌷

Facebook Instagram
Pionien Koti
Hussintie 15, 23310 Taivassalo
© Pionien Koti 2020
Muokkaa uutiskirjeen asetuksia    |    Katso uutiskirje verkossa