SAATTEEKSI KESÄÄN 2011:

Elämme melko täydellisesti nettiaikaa useilla kaupallisen toiminnan aloilla. Vuosittain tekemämme paperiesitteen perusteella tapahtuva myynti on vuosi vuodelta pienentynyt. Esitteen teko oli selvästi tappiollista viime vuonna, niinpä v. 2010 esite jää viimeiseksi. Vanhat nettituttavamme ovat jo kuin kotonaan sivuillamme, toivotamme kaikki uudet ystävämme tervetulleiksi.

Nämä uudet sivut korvaavat vanhat.  Myynnissä olevat lajit ja lajikkeet vaihtuvat jonkin verran vuosittain, myös tilausnumerot voivat muuttua.

Pyrimme saamaan sivuillemme vuosittain jonkin yhteisen teeman. Tänä vuonna ryhmä on ranskalaisesta pionikulttuurista, josta meillä on nyt myynnissä Suomessa uusia kiinanpioneja 10 erilaista. Lajikkeet on sisällytetty aakkosjärjestyksessä kiinanpionien listaan. Useimmat näistä pioneista ovat pari vuotta vierailemassa sivuillamme. Vain muutamat lajikkeet nousevat niin suureen suosioon, että ne jäävät valikoimaan pysyvästi.

Itoh –hybridit löivät itsensä ryhmänä läpi viime vuonna. Onhan tässä ryhmässä täysin uusia värejä ja kukinta-aikoja pionipenkkien täydennykseksi. Ja hintakin on laskenut alle ”kipurajan”.

Asiakkainamme on monia pitkälle edenneitä harrastajia, joilla on jo pilvin pimein pioneja puutarhassaan. Heitä varten pyrimme metsästämään harvinaisuuksia, muutamaan voi tutustua kappaleessa ”Maailman harvinaisuuksia”. (Niistä lisää voi lukea tästä).

Kiitos kiittäjille, valikoimamme laajuus on ollut monen kiitoksen aiheena ja nimien paikkansapitävyys. Virheitä ei voi välttää täysin, mutta esim. viime vuonna ei meillä ollut yhtään väärin nimettyä pionia. –Matkahuolto on hoitanut kasvipakettiemme kuljetuksen varsin hyvin, vain noin joka sadas paketti on joutunut jonkinlaisen kuljetusvaurion kohteeksi.  Suositamme kuitenkin, että noudatte itse tilaamanne pionit puutarhalta, samalla voi tutustua näyteistutuksiimme.  Varsinkin isot puuvartiset pionit ovat hankalia pakata ja ne ovat alteimpia kuljetusvaurioille.  Aikaa 20.5.-10.7.2011 kutsumme pioniviikoiksi. Olette silloin mitä tervetullein.

Taivassalossa 28.2.2011