PuutarhaorkideatOlemme vuosikausia hakeneet ohjelmaamme pionien ohelle toista kasviryhmää. Nyt se on löytynyt: Puutarhoissamme viihtyvät orkideat eli kämmekät. Aloitamme varovaisesti viidellä lajilla. Ne viihtyvät tosiaan Suomen ilmastossa lähes koko maassa. Lounaisimmassa Suomessa ja rannikkoseuduilla voi käyttää ilmavaa talvisuojausta, esim. havukatetta. Muualla maassa antaa lumi riittävän suojan kovia pakkasia vastaan. Kasvupaikan tulisi olla kosteahko, ei ”uivan märkä”, eikä kovin paahteinen.
Kämmekät voi istuttaa muiden perennojen seuraan tai niille voi rakentaa oman pienen ”orkideapenkin”.
Penkin laadusta on alan kirjallisuudessa mitä moninaisimpia ohjeita, pääasia on että orkideat pitävät orgaanisista ainesosista kasvupaikallaan: Komposti, turve, metsän karikkeet ym. Niitä voi sekoittaa kasvupaikan maahan, ja maan pinnallekin voi laittaa kosteutta säilyttävän kerroksen katetta; lehtiä, ruohoa, neulasia yms. Maaperä- ja kosteusvaatimukset ovat täysin vastakkaiset kuin pioneilla!
Kolmesta tikankontista mikään ei ole kalkinsuosija, toukokämmekkä tarvitsee kalkituksen. Kämmekät kukkivat lajista riippuen 3-6 vuotiaina ensimmäisen kerran. Sen jälkeen versojen ja kukkien lukumäärä lisääntyy vuosi vuodelta ja kasvin korkeus kasvaa. Toimittamamme kämmekät ovat 3-4 vuotiaita.
|